Oppimisyhteisöt aiheena neljännessä DevelOPE-seminaarissa

Sosiaalinen media tarjoaa tukea ajatteluun sekä mahdollisuuksia toimia ryhmässä ja kehittää vuorovaikutustaitoja. Sarjassaan neljännessä DevelOPE-seminaarissa alustivat tutkijat Jari Laru ja Johanna Bluemink Oppimisen ja koulutusteknologian tutkimusyksiköstä. Jari Laru keskittyi puheenvuorossaan ubiikkiyhteiskuntamme mahdollisuuksiin ja haasteisiin. Johanna Bluemink puolestaan kertoi sosiaalisesta vuorovaikutuksesta ja sen mekanismeista, ryhmätyöskentelystä sekä jaetusta ymmärryksestä.

Erilaisten oppimisyhteisöjen työskentelyn tukeminen mobiilin teknologian ja sosiaalisen median avulla

Maailmassa on meneillään teknologian kannalta hektinen ajanjakso. Teknologia muuttuu, ja erilaisia arkea helpottavia ratkaisuja ja apuvälineitä otetaan käyttöön. Tutkija Jari Laru kertoi meidän elävän ubiikkiyhteiskunnassa, jossa teknologiset laitteet ja sovellukset ovat läsnä kaikkialla ja kaiken aikaa. Tästä ovat yhtenä todisteena hurjasti lisääntyneet tutkimus- ja kehityshankkeet teknologian saralla.

Suuri muutos aiempaan on tapahtunut mobiiliteknologiassa. Mobiilius ja mobiiliratkaisut liitetään nykyään moneen elämän alueeseen, ja ne liittyvät tiiviisti liikkuvaiseen elämään. Mobiililaitteet voidaan nähdä eräänlaisena ankkurina reaali- ja virtuaalimaailman välillä: mobiililaite on monipuolinen kognitiivinen työkalu, ei vain tiedonsiirtolaite. Mobiililaitteiden käyttö oppimisen ja opetuksen tukena on myös lisääntymässä, ja niin sanotun “m-oppimisen” mahdollisuudet ulottuvat yksilötasolta yhteisölliseen oppimiseen saakka. Selitys siihen, miksi “m-oppiminen” ei kuitenkaan vielä ole mitenkään räjähdysmäisesti lisääntynyt ja yleistynyt, voi tutkija Larun mukaan osittain piillä tiedon ja ohjauksen puutteessa: haasteena on edelleen, se, että opettajat kokevat olevansa hieman yksin mobiilioppimisen hyödyntämisen kanssa. Käyttökelpoisia mobiilisovelluksia opetukseen ei vieläkään ole juuri tarjolla. Toiveena olisikin saada opettajille tukea ja vaikkapa kokoelma valmiita ratkaisuja, miten mobiiliteknologiaa – ja teknologiaa ylipäätään – voi helposti hyödyntää opetuksessa.

Seminaarissa käydyssä keskustelussa pohdittiin, miten esimerkiksi oppilaiden ja opiskelijoiden mukaan ottaminen opetuksen ja kurssien suunnitteluun voi tuoda uusia ideoita teknologian hyödyntämiseen. Parhaat ratkaisut saatetaankin saada suoraan uusimman teknologian käyttäjiltä.

Peleistä sosiaalisen vuorovaikutuksen taitoja pienryhmille

Vaatimukset nykyajan yhteiskunnassa sekä haastavilla työmarkkinoilla kovenevat, ja työtä tehdään enenevästi erilaisissa eksperttiryhmissä. Asiantuntijuus mielletäänkin nykyään ryhmän tai yhteisön, eikä enää niinkään yksilön, ominaisuudeksi. Näin sosiaalisten vuorovaikutustaitojen merkitys osaamisessa kasvaa. Myös oppimisessa ryhmän merkitys on oleellinen, mikä sekin edellyttää hyviä vuorovaikutustaitoja. Taito tehdä yhteistyötä erilaisten ihmisten kanssa vaihtelevissa tilanteissa on tutkija Blueminkin mukaan tärkeää uusien asioiden tehokkaassa oppimisessa.

Kaikki ryhmätilanteet eivät kuitenkaan edistä oppimista, ja sosiaalisissa tilanteissa voi olla haastavaa saavuttaa yhteistä ymmärrystä asioista. Ryhmätilanteissa ovat aina läsnä sekä sosiaalinen taso että sisältötaso. Näistä ensin mainittu korostuu, elleivät ryhmän jäsenet tunne toisiaan. Ryhmätilanteissa vieraiden ihmisten kanssa voikin olla vaikeaa päästä syvällisiin tuloksiin.

Johanna Bluemink kertoi esityksessään myös tutkimuksestaan, johon hän on kerännyt aineistoa yhteisöllisistä 3D-peleistä. Tutkimuksessa selvitetään, kuinka tietokonepelien avulla voidaan harjoitella ryhmätyötaitoja ja vuorovaikutusta. Tutkimuksen pelit on suunniteltu siten, että ryhmät voivat selvitä niistä vain tekemällä yhteistyötä: pelin pyörteissä tarvitaan vuorovaikutustaitoja ja toisten ymmärtämistä. Peleistä kerätyistä aineistoista on kartoitettu erityisesti ryhmätilanteissa tarvittavia mekanismeja. Pelejä ja pelinomaisia ympäristöjä hyödynnetään esimerkiksi juuri vuorovaikutustaitojen harjoittelemisessa yhä enemmän, ja niiden opetuskäyttömahdollisuudet ovat lähes rajattomat, Bluemink kertoo.

Seminaarin alustukset ja ajankohtaiset teemat herättivät paikallaolijoiden keskuudessa jälleen vilkasta ja innostunutta keskustelua, ja sarjassaan viimeistä, toukokuun lopussa järjestettävää DevelOPE-seminaaria jäädäänkin odottamaan innolla.

Uutistoimittaja:
Kalle Väisänen, Koulutusteknologian perusopinnot

0 Kommentit to “Oppimisyhteisöt aiheena neljännessä DevelOPE-seminaarissa”



  1. Ei kommentteja toistaiseksi.

Vastaa




DevelOPE lyhyesti

Hankkeessa yliopisto-opettajat kehittävät yhteisöllisen oppimisen työskentelytapoja sosiaalista teknologiaa hyödyntäen. Tavoitteena on vakiinnuttaa Oulun yliopistossa yhteisöllisen oppimisen lyhytaikaiset kokeilut pysyviksi ja laadukkaiksi oppimisen käytännöiksi sekä rikastaa yhteisöllisen oppimisen malleja uusilla tutkimuksesta nousevilla käytännöillä. Hankkeen esittely >>

DevelOPE:ssa tapahtuu

 

toukokuu 2009
ma ti ke to pe la su
« huh   kes »
 123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031