Arkisto aiheelle 'Ohjelmia ja ohjeita'

Sosiaalisen median käsikirja verkkoliftareille

Kokosimme hankkeen kokemuksien pohjalta “Sosiaalisen median käsikirjan verkkoliftareille”. Esityksessä käsitellään mm. netikettiä, verkkoidentiteettiä ja tietoturvaa. Lopussa on myös lyhyt johdatus tekijänoikeuksiin ja linkkejä muihin aihepiirin oppaisiin.

Opas on hyvä oheismateriaali kaikille opettajille ja opiskelijoille, kun opetuksessa otetaan käyttöön sosiaalisen median palveluita ja työkaluja. Opintokokonaisuuden alussa on hyvä keskustella esityksen aiheista ja varmistaa, että kaikki mukana olevat tiedostavat, millainen ympäristö sosiaalinen media on ja mitä siellä toimiessa on hyvä ottaa huomioon.

Projektinhallintaa Scrumyllä

Scrumy on pienille ryhmille ja henkilökohtaiseen käyttöön soveltuva ilmainen sosiaalisen median projektinhallintaohjelma. Opetuksessa sitä voi käyttää esimerkiksi opiskelijaryhmien projektitöiden tai graduprosessin jäsentämisen ja aikatauluttamisen apuna. Isompien kokonaisuuksien tekemisessä helpottaa, että työ jaetaan osa-alueisiin ja edelleen yksittäisiin tehtäviin.

Alla lyhyt johdatus Scrumyn käyttöön.

Avaa esitys SlideSharessa

Jaiku yhteisöllisen tiedonrakentelun tukena

DevelOPE-hankkeen kursseilla on pohdittu, millä sosiaalisen median ohjelmilla voidaan tukea opiskelijaryhmien yhteisöllistä tiedonrakentelua. Eräälle kurssille päädyttiin valitsemaan yhdeksi välineeksi Jaiku-mikroblogipalvelu. Kurssin opiskelijat voivat sen avulla keskustella verkossa ryhmätehtävistään kurssin Jaiku-kanavalla. Tällaiseen pienryhmien keskusteluun ja nopeaan tiedonrakenteluun Jaiku soveltuukin erittäin hyvin.

Jaiku sopii myös esimerkiksi koko kurssin aikaiseksi keskustelu- ja palautekanavaksi, jota käytetään sekä muodollisten tehtävien teossa että epämuodollisessa tiedonjakamisessa. Koska Jaiku on avoin web-palvelu, voivat opiskelijat samalla verkottua muiden Jaiku-käyttäjien kanssa ja osallistua heitä kiinnostavien kanavien keskusteluihin. Tällä tavalla Jaiku voi toimia ns. sosiaalisena resurssina.

Alla lyhyt johdatus Jaikuun.

DabbleBoard käsitekarttojen piirtämisessä

Tarvitsimme eräälle kurssille verkkopohjaista käsitekarttaohjelmaa. Mind42 ja MindMeister ovat hyviä sosiaalisen median miellekarttaohjelmia, mutta käsitekarttojen tekemiseen ne eivät sovellu. Käsitekarttojen teossa on voitava esimerkiksi lisätä linkkisanoja käsitteiden välisiin nuoliin sekä yhdistää käsitteitä useampaan muuhun käsitteeseen.

DabbleBoard osoittautui sopivaksi ohjelmaksi. DabbleBoard ei ole varsinaisesti käsitekarttaohjelma, vaan pikemminkin kuin kynä ja paperia netissä. Ohjelmassa piiretään ns. vapaalla kädellä. DabbleBoard auttaa sen verran, että se tunnistaa kaikki perusmuodot: ympyrän, suorakulmion, kolmion ja salmiakin. Lisäksi piirrokseen voi lisätä tekstiä, nuolia ja kuvia.

Valmiin piirroksen voi linkittää (kuten yllä) tai sen voi tallentaa PNG-kuvana omalle koneelle. Piirrokseen voi myös jakaa oikeuksia muille, jolloin DabbleBoardia voi käyttää yhteisölliseen työskentelyyn.

Jos kiinnostuit, alla olevan slideshown avulla pääset helposti alkuun DabbleBoardin käytössä.

Edit 1.12.2008:
Oulun yliopiston tietokoneilla DabbleBoardin käytössä on ilmennyt ongelmia, jotka johtuvat yliopiston välimuistipalvelimesta. Ongelmat voi välttää käyttämällä Firefox-selainta ja poistamalla välimuistipalvelin käytöstä. Alla ohjeet asetuksen muuttamiseen. Käynnistä lopuksi vielä selain uudestaan.


DevelOPE lyhyesti

Hankkeessa yliopisto-opettajat kehittävät yhteisöllisen oppimisen työskentelytapoja sosiaalista teknologiaa hyödyntäen. Tavoitteena on vakiinnuttaa Oulun yliopistossa yhteisöllisen oppimisen lyhytaikaiset kokeilut pysyviksi ja laadukkaiksi oppimisen käytännöiksi sekä rikastaa yhteisöllisen oppimisen malleja uusilla tutkimuksesta nousevilla käytännöillä. Hankkeen esittely >>

DevelOPE:ssa tapahtuu

 

tammikuu 2010
ma ti ke to pe la su
« mar    
 123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031